Niinhän me tosiaan käytiin Kuopion jalostuspäivillä näytelmöimässä junnukehässä! Tuloksena H, mitä parempaa ei oikeastaan odotettukaan. :) Kakis oli oikein reipas ja hyvätapainen nuorimies! Vähän näytti juniori pieneltä ja hoikalta useisiin kilpakumppaneihin nähden, no, se ei ole hirveän korkea ja turkiltaan ainakin tällä hetkellä vähän niin ja näin, vähäisetkin pohjavillansa on ukko hyvää vauhtia tiputtelemassa poies. Kuukausi kuukaudelta se tuntuu tosin saavan yhä enemmän miehen mittoja, rintakehä alkaa jämäköitymään, kaulan karvoitus tuuheutumaan ja raajatkin saamaan pikkasen enemmän jytyä -katellaan mitä vuodet tuo tullessaan! Ihmettelin vähän näyttelyssä, miten aika monet koirat (junnutkin) oli vyötäröltä tosi paksuja? Aika yleistähän tuo taitaa välillä porokoirilla olla, mutta jotenkin... En tiedä, mulle itelleni tuli jotenkin olo että pitäisin koiraani nälässä kun niitä muita koiria kattelin, aika jotenkin tukevaa sakkia verrattuna tuohon miun piparkakkupoikaan. Tosin, no joo, Naawa ehkä tartteis hivenen lisää ylimääräistä kroppaansa vaikka on kyllä oikein sopusuhtaisessa kuosissa mielestäni nytkin. On siis selkeä vyötärö, rasvakerrosta kylkiluiden päällä eikä mitkään lonkkaluutkaan pilkota läpi, muutenkin koiran kroppa on lihaksikas ja turkki kiiltää, tasapainoisessa kunnossa minun mielestäni. Kyllähän moni lapinporokoira on jämäkkä rakenteeltaan, viimeistään aikuistuessa, mutta missä menee se jämäkkyyden ja lihavuuden raja? Onko ok jos porokoira on oikea tankero? Miksi kirjoitan tästä? :D En tiedä, jäin jotenkin tuota miettimään. On tämä rotu siis rakenteeltaan ja kehitykseltään vielä uusi miun silmiin.

Olen myös huomannut että en ole ainoa joka tykkää kovasti nuoriherran luonteesta, oikeastaan koko lähipiirini tuntuu olevan ihastuksissaan tuosta hyväntuulisesta ja hullunkurisesta poropojasta. Nykyään Salossa (=pitkän matkan päässä) asuva äitini kyselee toiveikkaana josko mahtaisin ottaa Naawankin mukaan siellä käydessä. Hirveesti Kakkis tykkäis kans siskontyttärestänikin, niillä tuntuu olevan ihan omat juttunsa ja aina välillä pitää tulla antelemaan pusuja. Oli kyllä tämänkin puolesta varmasti tosi hyvä juttu että Naawa pääsi jo pennusta tottumaan lapsiin kasvattajan luona. :)

Olen ollut nyt paljon kipeänä ja lähdinkin n. viikko sitten elukoiden kanssa maaseudulle kun aloin olemaan siinä kunnossa etten kyennyt Naawaa enää kunnolla lenkittelemään. Hirveä flunssakuume, vieläkin röörit ihan tukossa, ja kotona käymässä oleva velikin makaa sängyssä oksennustaudissa. Että tätä on nyt kyllä ihan tosissaan liikkeellä. Koirat ovat sentään terveinä. Ja riehuvat sydämensä kyllyydestä maaseudulla,  Kakkis tykkää. Naawalla on kans jonkinlainen fiksaatio lumileikkeihin -heittää jos minkälaisia saksipotkuja lumimöykkyjen perässä... Pitää kohta käydä rokotuksetkin uusimassa, samalla voisin pyytää vilkaisemaan noita hampaita. Vähän aikaa näytti rauhallisemmalta tuon kiillevaurion kanssa, nyt on taas kiille tummunnut ja reikäillyt. Muut hampaat vielä on ihan melko asiallisen näköiset, mutta jostain syystä kulmahampaissa kiillevaurio on voimakas. Ja koira vasta vuoden, saa nähdä miten näiden hampaiden kanssa vielä tehdään... Harmi, mutta ei voi mitään. :/ Ja onneksi on muuten terve! Ei ole sitten pentuajan ripulin ollut mitään ongelmia.

Kunhan tervehdyn ja päästään muutenkin palaamaan kunnolla arkeen niin perehdytään taas aktiivisemmin tuohon koirakoiden ohittamiseen. Ajattelin väkertää naksuttimen oheen kosketuskepin, uskon sen auttavan Naawan tuijotussyndroomaan, kunhan koira saadaan tarpeeksi vireeseen ja keppi kunnolla vahvistettua. Siinä meinaa vaan yhden ihmisen kädet loppua, kun pitelet remmistä, huidot kepeilläs ja koitat siinä vielä kaivaa palkat ja tarjota yltiöpäiset rapsutukset hyvän suorituksen jälkeen. :D Tavoitteena ois saada ohitukset nappiin ainakin nyt tämän vuoden aikana! Katellaan saadaanko kosketuskepin myötä muutakin hauskaa aikaiseksi.

Vähän muitakin kuulumisia, ensimmäinen oma koirani, vanharouva Taru 12v. on kyllä aivan ihmeellinen tapaus. Sille on nyt tässä vuoden mittaan sattunut ja tapahtunut vaikka mitä ikävää, koira on käynyt ihan äärirajoillaan välillä. Ollaankin vähän katseltu sitä ja mietitty että missä menee se raja kun rouva on parempi päästää ikiuneen. Viimeksi se oli hieman vaisuna hammasongelmien kanssa, ja jännitettiin heräisikö tipsurouva vielä nukutuspöydältä putsausprojektin jäljiltä, kun lääkäri totesi sydämessä jo hieman vajaatoimintaakin. Vaan sieltä se rouva vielä nousi, sai koirien nitrotkin, ja herranjumala minkälainen juniori se taas on! Taru ei ole ollut koskaan mitenkään hirveän kova leikkimään, mutta nyt se retuuttaa ja riepoo onnessaan jonkun sukkaa kuin pahainen kakara, ja juosta viipottaa lenkeillä häntä putkella. Olen tosi onnellinen siitä että muori on niin iloisena ja pirteänä! Hyvä etten onnesta itkeä tirauttanut, kun se meni ihan intopinkeänä pomppien pyydystämään sille heitettyä sukkaa. :) Toivottavasti terveydentila pysyisi nyt hyvänä mahdollisimman pitkään!

Tässä loppukeväästä/alkukesästä meillä ois edessä muutto uudelle paikkakunnalle, kun opiskeluistani valmistun. Me korjataan luumme Itä-Suomesta ja lähdetään Naawan ja Nyyrimkäisen kanssa Tampereelle opettelemaan "Määsää" -kieltä. :) Yritetään parhaillaan katella kumppanini kanssa meille asuntoa, todennäköisesti kerrostalokolmiota. Nyt tuleva kevät on miulle muutenkin aika hurjan kiireinen, joten pahoittelut jo etukäteen että blogi saattaa vähän laahailla merkinnöissään!

Niin se aika menee -Kakkiskin täytti jo 1v!

Ensimmäinen vuosi on ollut koiran kanssa lähinnä kaupunkielämään opettelemista, kasvattamista ja tottelevaisuuden treenausta. Minun on myönnettävä että työtä on riittänyt joidenkin tilanteiden suhteen paljon, enemmän kuin osasin odottaa, mutta olen melko tyytyväinen tuloksiin ja siihen että koiran ja minun välinen suhde on tasapainoinen. Arkielämä sujuu mukavasti, mikä on minulle pääasia. Harrastuspohdintoja vielä kypsytellään, katsellaan miten koira ja luonne kehittyy ja tasaantunee, mistä se jaksaa oikeasti syttyä ja mihin meillä riittää rahkeet. Harrastuksetkin olisivat meille lähinnä mukavaa ajanvietettä ja energianpurkua, tai en ainakaan vielä ole erityisemmin kilpailutilanteista syttynyt. Ja hyvähän se tässä vaiheessa edes on mistään kilpailuista puhua, kun ei me olla edes kunnolla, oikeasti paneuduttu mihinkään, ainakaan vielä. :D

Kovasti olen kyllä tykästynyt Naawan luonteeseen. Murkkuikä nyt on alkanut nostamaan hieman päätään, mutta koira on silti minulle sopivan nöyrä ja muutenkin oikea hellyydenkipeä ja hyväntuulinen mammanpoika. Onhan siinä vielä paljon nuoruuden hösläpöslää ja juntti-iivariutta, mutta perustuksiltaan aivan mahtava kaveri ja mitä humoristisin otus. Olen tyytyväinen siihen mitä sain, ja rotu tuntuu omalta. Poroilla tuntuu toisinaan olevan ongelmaa hihnakäyttäytymisen, kodin nakertelun ja äänenkäytön kanssa, olen iloinen että meillä ollaan hiljaisia, tuhoamattomia ja remmiräyhäämittömiäkin nykyisin. Naawa ei ole enää kertaakaan haukkunut ym. ohikulkeville, eikä tunnu muutenkaan kuin uteliaalta ja epävarmalta. Ainoana ongelmana on enää, että se jää herkästi toljottamaan vastaantulevia, mistä muut koirat voivat provosoitua herkästi, josta Naawa sitten taas puolestaan kiihtyy. Ei kiihtyessäänkään ole aggressiivinen, mutta unohtaa aivonsa jonnekin ja hökeltää. Tämä tuijottamiskompleksi on siis vielä työn alla, mutta eiköhän se tästä.

Tänään tuli myös Jalostuspäivien näyttelypostia -me siis tosiaan ollaan nyt menossa Kuopioon näytille. Jännittää jo etukäteen! Luulen että lennetään kehästä ulos aika nopeanlaisesti, mutta kivahan se on jonkinlainen arvostelu käydä hakemassa, katella muita koiria ja muutenkin ihan vaan kokemuksena käydä. Pitänee ulkoilluttaa koira hyvin ennen kehää, varata mukaan jotain superhyvää herkkua, vahvistaa mm. seiso -käskyä ja pistää vaan sormet ristiin toivoen että Naawa malttaisi jotenkin olla kehässä kiihtymättä liikaa. En tiedä, voihan se olla olosuhteisiin nähden oikea kultapojukin käytökseltään, pitää kuitenkin muistaa että tämä tuleva näyttely on Naawan eka virallinen.

Ehkä joskus minulle tulee vielä toinenkin porokoira, olen jotenkin tykästynyt rotuun entisestään, samoin rodun ympärillä hääriviin ihmisiin. Olen kuitenkin päättänyt että ellei mitään ihmeellistä tapahdu, toista koiraa en ala edes vakavasti harkitsemaan ennen kuin Naawa alkaa olemaan jo pappakoira, jos silloinkaan, varsinkin jos asumismuotoni pysyy kerrostalossa. Yhden koiran ja kissan kokoonpano on yhdelle ihmiselle ihan riittämiin, varsinkin kun koiraharrastukset eivät ainakaan toistaiseksi ole ihan ns. vieneet minua mukanaan. Mutta koira on vain sellainen asia, joka on minun elämässäni aina ollut oleellinen ja tulee myös pysymään oleellisena ja tärkeänä. Välitän arjen sankareistani suuresti.

Naawan kanssa on ollut aika tasaista elämää, itse olen ollut hurjan kiireinen kaikenlaisten projektien sun muiden kanssa että koiran kanssa harrastelu on jäänyt vähemmälle. Pientä treeniä ollaan tehty tokoliikkeissä, ehkä tää tästä pikkuhiljaa. Saimme paikan alkeistokoryhmäänkin, mutta ollaan päästy käymään vain satunnaisesti menojeni takia, vuoro on kyllä todella kinkkisellä paikalla viikkoa muutenkin; lauantai-aamuisin klo. 11-13. Olen iloinen paikasta mutta harmissani ettei pystytä siihen aktiivisesti osallistumaan vuoron ajankohdan takia. Ensimmäisellä tokokerralla hallissa Naawa oli ihan kikseissä uudesta paikasta ja koirista; kontaktia oli vaikea saada, kiinnitti huomionsa varmaan jokaiseen häiriöön, vaikka olin varannut mukaan kaikkea mahdollista. Vasta vuoron loppupuolella Naawa alkoi olla kiinnostuneempi treenailusta kuin hajujen haistelusta. Saatiin käteviä vinkkejä muutamiin liikkeisiin, perusasentoa olen sitä mukaa saanut paremmaksi. Ajan myötä tuo varmasti tottuu hallin ihmeisiin ja muihin koiriin.

Maksoin ryhmämaksuni ensimmäisen osan jolla voin huoleti palluutella ryhmässä tammikuun loppuun, mutta en tiedä onko paikan pitämisessä hirveästi pointtia jos tuskin koskaan päästään paikalle, poden huonoa omaatuntoa siitä että pidän paikkaa jonka joku aktiivisempi koirakko voisi saada.

Olen myös miettinyt että agility voisi olla enemmän Naawan laji, se on melko kevytrakenteinen ja rakastaa juoksemista ja toimintaa. Tokossakin se kyllä jaksaa, jos mielenkiinnon saa tarpeeksi syttymään ja on tarpeeksi kannustava, mutta aika laimeaa sen innostus on. Saa nyt nähdä mitä me keksitään, jokin harrastus olisi tietty ihan hauska, edes puolivillaisena ajantappotyöskentelynä, en kuitenkaan tähtää kovin korkealle eikä Naawakaan seinille tunnu hyppivän ilmankaan. Tykkään enemmän tehdä keskenään kaikkea puolivillaista hupia kuin viedä hommaa liian vakavaksi.

Muttamutta. Pari viikkoa ollaan tässä ehtinyt lomailla kotona maaseudulla, tänään palattiin takaisin Savonlinnaan. Naawa sai rymytä koirakamujen kanssa pöpelikössä miten sielu vain sieti. Hauskaa kyllä katsoa porosen ja walesi-Niken edesottamuksia ja telmuamista, ja vaikka Nikellä välillä meinaakin mennä hermo Naawan pöllöilyyn, on ne silti ylimmät kaverukset. Talon 12v. vanharouva-tipsu Tarukaan ei ole enää niin näreissään pojanklopista.

Kaikinpuolin tasaista ja mukavaa elämää Naawan kanssa, ei ongelmia.

Pitkä päivitystauko. Elo on  siirtynyt maaseudulta tältä erää pääsääntöisesti takaisin Savonlinnaan. Paljon ehtikin tapahtua, Naawakin pääsi jonkin verran matkustelemaan -ja oli tienkin päällä kuin kotonaan. Omistajaansa tullut! Ikääkin on pojalle kertynyt jo 9kk.

Paljon on tehtävää edessä. Pitäisi ottaa uusia kuvia kasvaneesta nuoriherrasta sekä ongelmallisesta purukalustostaan. Kaikki kulmurit ovat aika rusehtavat, paikoitellen kiilteessä on reikiä. Muut hampaat ovat valkoisemmat, joitain reikiä on kiilteessä takahampaissa. Olen aina välillä harjaillut hampaita, vaikka Naawa ei toimenpidettä niin järin rakastakaan. Ohitusharjoituksia ja hihnakäyttäytymistä treenaillaan, Naawan ei ole enää pitkään aikaan tarvinnut haukkua toisille koirille ja osaa hakea paikkansa sivulla hihnassakin, vaikka välillä vielä pinkoileekin eri suuntiin. Tuon haukkumisen loppumisen suhteen olen todella tyytyväinen! Vielä pidetään ohitustilanteissa muihin koiriin hieman etäisyyttä, mutta haukkumisen sijaan Naawa on hiljaa ja malttaa kuunnella, ottaa pyydettäessä kontaktin, vielä kun sen saisi pitämään sen. Sitä on onneksi todella helppo lukea, ja tietää ottaa hieman etäisyyttä jos alkaa vaikuttamaan siltä että tilanne menee koiralle liian jännäksi.
Naawa on kyllä todella aktiivinen koira, ei tunnu väsyvän mistään. Pitkä lenkki, vielä pidempi sieniretki, riekkumista Niken kanssa, riekkumista lelun kanssa, muuten vaan riekkumista, ja koira on silti niidenkin jälkeen aivan yhtä hyvässä hapessa kuin ennen pitkää lenkkiä. Osaa se kyllä rauhoittuakin silloin kun toimintaa ei ole tarjolla, mutta silloin kun se oikeasti tylsistyy niin on melkoinen herhiläinen ja jokapaikan höylä. Toisaalta se on myös mukavaa -on koira joka jaksaa olla menossa kuin menossa ihan intopinkeänä mukana.

Ollaan treenailtu arkitottelevaisuutta ja hieman tokoliikkeitäkin. Harmillista on vain, että tokoasioissa, itseasiassa monessa koiraharrastuksessa noin yleensäottaen, olen vielä enemmän ja vähemmän ummikko, enkä aina oikein tiedä miten olisi paras opettaa mikäkin liike. Olisi hienoa päästä treeniryhmään -ne vain ovat aivan täynnä. :( Ei ole minkäänlaista osviittaa siitä että milloinka meille vapautuisi paikka. Kaipa sitä ehtii vähän myöhemmälläkin iällä. Olisi vain mukavaa tarjota vähän tavoitteellisempaa aivotreeniä, kun siihen kuitenkin riittäisi koirankin puolesta rahkeet. Savonlinna ei kyllä ole kovin hyvä "koiraharrastuskaupunki", tai sitten jotain sisäpiirin infoa ei ole kantautunut minulle...

Paimennusviettiä tuntuu myös olevan. Olisi hauskaa kokeilla mitä tämä oikeasti tekisi ja miten toimisi paimennustilanteessa.

Ehkä käydään vielä loppuvuodesta kokeilemassa jokunen näyttely. Muuten ei ole mitenkään suuria suunnitelmia. Tässä syksyn ja talven mittaan luultavasti panostamme ns. kotitreeneihin ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Maalla edelleen oleskellaan melko toimettomana, mutta en valita. Kiva on vain oleskellakin täällä rauhassa ja treenailla vähän puolivillaisesti, käydä kunnon lenkeillä luonnossa... Ei minulla oikeastaan mitään suuria uutisia ole, en ole blogiakaan päivitellyt hetkeen. Juhannus tuli vietettyä ihmisystävien ja koirakavereiden kanssa ja Naawa osasi olla ihan hyvin uusien tuttavuuksien kanssa, mitä nyt meni taas välillä ns. tukka-putkella -vaihteelle tapansa mukaan... :D Aluksi tuntemattomille koirille pitää yhä vähän haukkua, ei tietysti maalla olla voitu kovin sitä treenailla, mikä on harmi sinänsä... Syksyllä sitten tehosyyniin koko ukko, olen päättänyt että se haukkuminen saa luvan loppua, vaikka miten kauan menisi. Kolikon parempi puoli; Naawa ei onneksi ole toisille koirille kuitenkaan aggressiivinen.

Äsken mittailin nuoriherran. Ikää on nyt kertynyt vajaa 7kk, painoa on 16kg verran ja korkeutta n. 51cm. Nopeasti se kasvaa! Enää ei näytäkään niin kukkakeppi-koipeliinilta, vaan alkaa selvästi saada itseensä jo vähän äijämäisiä piirteitä. Uhmaiästä ei vielä tietoakaan. Hampaat edelleen näyttävät ikäänsä verraten vanhoilta, kiitos kiillevaurion, pitäisi ottaa jokapäiväiseksi toimitukseksi niiden harjaus, koin siitä olevan jonkin verran apua.